Toimistoon

Toimistoon

Hyvin suunniteltu valaistus luo toimistotiloihin työmukavuutta sekä turvallisuutta. Toimistotilojen suurimmat kulut kertyvät usein sähkönkulutuksesta, jolloin hyvin suunnitellulla valaistuksella voi säästää energiaa ja rahaa.  Toimistojen yleisvalaistukseen käytetään paljon upotettavia alasvaloja, led-moduuleita sekä tehokkaita riippuvalaisimia.

Säädettävä työpistevalaistus on yhtä tärkeä kuin jokaiselle henkilökohtaisesti säädettävä työtuoli. Aina ei tule ajatelleeksi kuinka valo vaikuttaa työtehokkuuteen ja jaksamiseen. Huonosti valaistu työpiste saattaa aiheuttaa niska-, hartia- ja selkäkipuja etsiessämme hyvää työskentelyasentoa ja nähdäksemme paremmin.

Vastaanotto on toimistojen käyntikortti mihin kannattaa panostaa. Hyvä yleisvalaistus vastaanotossa sekä valolla yksityiskohtia korostamalla luot asiakkaalle hyvän ensivaikutelman ja toimistosta jää mieleen mukavana kohtaamispaikkana.  Vastaanottotilan valaistusta suunniteltaessa pitää myös muistaa, että tilassa työskentelevän henkilön työpistevalaistus on riittävä ja inspiroiva.

Käytävävalaistuksen tarkoitus on yleensä ohjata turvallisesti liikkumista paikasta toiseen. Käytäviä harvemmin sisustetaan kalusteilla tai muilla esineillä, joten energiankulutuksellisesti tehokkaat alasvalot ovat näiden tilojen valaistukseen hyvä ratkaisu.

Kokoustilojen valaistuksessa kannattaa kiinnittää huomiota millaisessa käytössä tila on. Projektorin käyttö vaatii himmennettävää valaistusta ja tietokonetyöskentely heijastamatonta valoa. Asiakirjojen lukeminen ja laatiminen vaatii oman valaistuksensa. Kokoushuoneiden yleisvalaistuksen lisäksi tilaan voi luoda tunnelmavalaistusta erillisillä jalka-, pöytä- tai seinävalaisimilla.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
61 - 120 / 192 tuloksesta

Airam FLAT N II 175 IP44 12W/830 LED-Alasvalo, Neliö

36,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Philips CoreLine 10S/840 Pinta-asennettava LED-alasvalo

64,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Philips CoreLine 20S/840 Pinta-asennettava LED-alasvalo

69,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Philips CoreLine DN135B LED-Alasvalo

64,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Philips CoreLine DN145B 20S LED-Alasvalo

69,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra BORA BORA 6W LED-Seinävalaisin

119,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra Nordica 4968 Lattiavalaisin, Musta

569,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra Nordica 4968 Lattiavalaisin, Valkoinen

569,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Funkis DECO LED-Seinävalaisin, Antrasiitti

134,90
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Funkis DECO LED-Seinävalaisin, Harmaa

134,90
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Ledvance PANEL 600 30W/4000K LED-Paneeli

97,50
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Ledvance PANEL 600 30W/3000K LED-Paneeli

97,50
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Ledvance Downlight 25W/4000K LED-Alasvalo

55,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Ledvance Downlight 25W/3000K LED-Alasvalo

55,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Proton Moln Bas 28W 4000K LED-Paneelivalaisin

109,00
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Proton Moln Bas 28W 3000K LED-Paneelivalaisin

109,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns Bazar Mini -Seinävalaisin, Musta

139,00
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

By Rydéns Bazar Mini -Seinävalaisin, Valkoinen

139,00
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Sylvania VELITE LED-Seinävalaisin, Musta

109,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Sylvania VELITE LED-Seinävalaisin, Valkoinen

109,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Hidealite Optic Deep 7,5W LED-Alasvalo

89,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux IP S16 LED-Seinävalaisin, Valkoinen

184,95
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux MIB 6 Riippuvalaisin, Musta

99,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux MIB 6 Riippuvalaisin, Valkoinen

99,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Hidealite Wally G2 Upotettava Seinävalaisin

64,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Ensto JONO AVR66 IP44 15W/840 LED-Yleisvalaisin

139,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Ensto JONO AVR66 IP44 20W/840 LED-Yleisvalaisin

159,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Ensto JONO AVR66 IP44 10W/840 LED-Yleisvalaisin

119,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns Bazar -Ikkunavalaisin, Musta

69,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns Bazar-Ikkunavalaisin, Valkoinen

69,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns HOOP 38 Riippuvalaisin, Valkoinen

199,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Industrial Riippuvalaisin, Valkoinen

168,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra SAHARA LED-Riippuvalaisin, Himmennettävä

439,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta
61 - 120 / 192 tuloksesta