Riippuvalaisimet

Riippuvalaisimet

Riippuvalaisinta valittaessa kannattaa katse kiinnittää itse tilaan.  Vaaleat ja kiiltävät pinnat heijastavat valoa enemmän kuin tummat pinnat ja heijastavat enemmän ulkoa tulevaa päivänvaloa. Tilassa, missä on paljon huonekaluja ja tekstiilejä tarvitaan enemmän valaistusta, koska tekstiilit imevät helposti ulkoa tulevaa valoa varsinkin jos sisustus on tumma. Jos asunnon, toimiston, ravintolan, kahvilan tai oleskelutilan sisustus on pelkistetty, voi tilaan laittaa näyttävän valaisimen katseen vangitsijaksi.

Hyvä riippuvalaisin on sellainen, mikä ei häikäise tilassa liikkujia. Erityisesti ruokapöydän päälle suositellaan valaisinta, mikä ei häikäise ruokailijoita. Valaisimen ripustuskorkeudeksi suositellaan noin 70cm ruokapöydän yläpuolelle, jolloin valaisin on tarpeaksi korkealla ja kaikki ruokailijat näkevät toisensa. Pienen pöydän päälle voi valita yhden valaisimen kun taas isomman tai pidemmän pöydän päälle sopii useamman valaisimen kokonaisuus, pöydän suuntainen valaisin tai halkaisijaltaan kookkaampi valaisin. Useamman valaisimen ryhmässä omaa persoonallisuuttaan voi luoda valitsemalla useamman erilaisen, mutta samanhenkisen valaisimen.

Makuuhuoneen tunnelmasta halutaan yleensä mahdollisimman rauhallinen ja pehmeä. Makuuhuoneeseen voisi miettiä valaisinta, mikä ei ole pohjasta avonainen ettei valo heijastu häiritsevästi sängyllä olijan silmiin. Valikoimissa onkin nykyään erilaisista materiaaleista (esim. lasista, kankaasta, akryylista, höyhenistä) valmistettuja valaisimia, mitkä sopivat makuuhuoneen pehmeään tunnelmaan. Lastenhuoneisiin riippuvalaisin kannattaa valita niin, että valo on riittävä leikkeihin lattialla. Lastenhuoneen ja muidenkin tilojen kivana sisustuselementtinä voi käyttää puutarhavalaisimina käytettäviä akryylistä valmistettuja tähtiä, kuutioita tai palloja. Nämä puutarhavalaisimet kestävät pieniäkin kolhuja ja valkoinen matta pinta tuo lisäpehmeyttä valaisimen valoon. Muuta tunnelma ja lisävaloa tarvittaessa huoneeseen saa kivasti esimerkiksi lattia-, luku- tai pöytävalaisimilla.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
37 - 72 / 324 tuloksesta

Nordlux MIB 6 Riippuvalaisin, Valkoinen

99,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns Bazar -Ikkunavalaisin, Musta

69,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns Bazar-Ikkunavalaisin, Valkoinen

69,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

By Rydéns HOOP 38 Riippuvalaisin, Valkoinen

199,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Industrial Riippuvalaisin, Valkoinen

168,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra SAHARA LED-Riippuvalaisin, Himmennettävä

439,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra SAHARA LED-Riippuvalaisin

409,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra CUBE 5591 Riippuvalaisin

154,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra PETACA LED-Riippuvalaisin

329,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

DEFA Ledge Opal ID64 Dali LED-Riippuvalaisin

389,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra ALBORÀN 5860 Riippuvalaisin

559,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra ALBORÁN 5861 Riippuvalaisin

349,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra ALBORÀN 5862 Riippuvalaisin

259,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux BELLY 29 Riippuvalaisin, Musta

179,95
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux BELLY 38 Riippuvalaisin, Musta

249,95
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux BELLY 46 Riippuvalaisin, Musta

399,95
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Sessak SELMA Riippuvalaisin, Valkoinen

254,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra VINTAGE 4970 Riippuvalaisin

349,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Innolux TIIMA Riippuvalaisin, Harmaa

189,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Innolux TIIMA Riippuvalaisin, Sininen

189,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Manchester 52 Riippuvalaisin, Valkoinen/Messinki

349,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Manchester 35 Riippuvalaisin, Valkoinen/Messinki

289,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Mantra VERSAILLES 5563 Kattokruunu

839,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta
37 - 72 / 324 tuloksesta