Pylväsvalaisimet ja pollarit

Pylväsvalaisimet ja pollarit

Hyvällä ja laadukkaalla ulkovalaistuksella saa helposti luotua viihtyisän pihan ja turvallisen leikkialueen. Myös julkisten kohteiden piha-alueet tuntuvat turvallisilta ja viihtyisiltä kun alue on valaistus kunnolla. Hyvin suunniteltu pihavalaistus myös lisää näiden alueiden käyttöaikaa myös pimeän tultua. Kauniisti valaistu piha herättää huomiota ja sitä on miellyttävä katsella.

 

Pihan yleisvalaistukseen käytetään yleensä pollareita valaisemaan pihan kulkureittejä sekä piha-alueen reunoja. Valaistusta suunnitellessa kannattaa ulkovalaisinten paikat miettiä tarkoin. Kun useampi valotolppa on sijoitettu pihan eri kohteisiin, koko piha-alueesta tulee viihtyisä paikka viettää aikaa eri vuoden aikoina. Matalilla pylväsvaloilla eli pollareilla saa helposti valaistua pihan kulkureitit turvallisiksi. Korkeampia pylväsvalaisimia käytetään kun halutaan valaista laajempi alue pihasta, pysäköintialueesta tai kaduista. 

Pihavalaistusta on hyvä alkaa suunnittelemaan jo rakennusvaiheessa. Tällöin pystytään varmistamaan pihan ja talon arkkitehtuuriin harmoninen ja yhtenäinen tyyli. Yhtenäisen ilmeen saa kun valitsee ulkovalot, joista löytyy samaa tyyliä olevat sekä pylväs- ja että seinävalaisimet. Pylväsvalaisimien asentamiseen käytetään erilaisia maatukia, joihin kannattaa tutustua, jotta asennuksesta tulee mahdollisimman pitkäikäinen ja tukeva.

Ulkovalojen tarjonnasta löytyy laaja valikoima eri värisiä sekä eri muotoisia ja mallisia valaisimia, joilla pihaan saa luotua persoonallista valaistusta.

 

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
61 - 120 / 160 tuloksesta

Airam KÄPYLÄ MINI 1100 Pollari, Musta

55,90
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Airam KÄPYLÄ MINI 1100 Pollari, Valkoinen

55,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Trio PEARL LED-Pollarivalaisin 100cm

159,90
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Nordlux FUSE Lattiavalaisin

239,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux FUSE Base jalusta

79,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Philips StreetSaver 740 PSU GR 60 Pylväsvalaisin

469,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

ARCO AIR LED-Pollarivalaisin, Grafiitti

289,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

ARCO AIR R LED-Pollarivalaisin, Grafiitti

189,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

SIROCCO E27 Pollarivalaisin

129,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Malmbergs SPIRIT POLE III Pylväsvalaisin

119,95
Varastossa, toimitusaika 1-3 päivää tilauksesta

Airam PARK E27 Pollarivalaisin

64,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Malmbergs KIL E27 Pollarivalaisin

69,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Malmbergs KIL E27 Pollarivalaisin, Valkoinen

69,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Malmbergs KIL E27 Pollarivalaisin, Hopea

69,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Nordlux CONCORDIA Pollari

149,95
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Hidealite CONE Pollari, Antrasiitti

289,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Hidealite CONE Pollari pistorasialla

298,00
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta

Noor Otava Pollarivalaisin, antrasiitti

75,90
Toimitusaika 3-14 päivää tilauksesta
61 - 120 / 160 tuloksesta